3. opintoyksikkö

Avainsanoja

epiikka
lyriikka
draama

Lajit – tekstin rakoilevat kammiot

Klassinen kolmijako

Kirjallisuus voidaan jakaa myös eeppiseen, lyyriseen ja draamalliseen ilmaisuperinteeseen.

Epiikka

Eeppinen tarkoittaa kertovaa. Kirjoittaja luo tarinasta kertomuksen. Yleensä se kerrotaan menneessä aikamuodossa. Sen tapahtumaketjusta muodostuu juoni. Kertojalla (joka ei ole sama kuin kirjoittaja) voi olla tarinassa näkyvä rooli: kertoja kertoo tarinaa, kuvailee, kommentoi henkilöhahmoja tai tapahtumia. Kertoja voi osin kätkeytyä: kertoja voi ilmetä lauseen osista, kuten "hän sanoi", tällaisilla ilmaisuilla kertoja ilmoittaa lukijalle kuka sanoo. Kertoja voi kätkeytyä myös kokonaan: tarina voi rakentua täysin dialogin varaan. Henkilöhahmot ovat ottaneet silloin pääpuhujan roolin.

Epiikka tarkoittaa kertomakirjallisuutta, joka jakaantuu eepoksiin (juonellinen runoelma), lyhyeen proosaan (satu, novelli, legenda) ja pitkään proosaan (romaani). Proosa on nykyään yhteisnimitys pitkälle ja lyhyelle proosalle.

Romaani ja novelli jakaantuvat vielä alalajeihin. Tarina voi kuulua samanaikaisesti useisiin proosan alalajeihin.

Lyhyen proosan ja lyriikan raja voi liukua. Mitä enemmän kuvailevuutta ja kuvallisuutta on proosassa, sitä lähempänä se on lyriikkaa.

Lyriikka

Lyriikalla ymmärretään nykyään runoa, tai runoutta suppeassa merkityksessä. Lyriikassa ei kerrota epiikan tapaan tarinaa, vaan eletään läsnä olevaa tilannetta ja suuntaudutaan tulevaan. Runo ei etene ajassa, vaan sisältää kaikki ajat, se ilmentää ikuista aikaa. Runon kieli vihjaa, se sanoo vähemmässä paljon. Runon kieli onkin tiivistä ja monimerkityksistä. Se tiivistää sanomansa kielikuviin.

Perinteisen runon piirteitä ovat sidottu mitta ja riimit. Rytmi on sille keskeistä. Moderni runo on vapautunut sidotusta muodosta ja rytmistä. Kuva toimii sen sidostajana.

Draama

Draaman tapahtumat ovat henkilöhahmojen varassa. Dialogi on keskeisin sen esittämiskeinoista. Draama jakaantuu perinteisesti komediaan ja tragediaan. Komedia päättyy onnellisesti ja tragedia onnettomasti. Tragediaa määrittää vielä näytelmän loppuun kuuluva katharsis, jossa katsoja puhdistuu esitetyn kärsimyksen ahdistavuudesta.

Nykyään draaman lajit ovat sekoittuneet toisiinsa. Lisäksi julkaisumediat vaikuttavat usein draaman sisältöön. Esimerkiksi kuunnelma on kuin yksinäytöksinen näytelmä, jossa taustatehosteet, hiljaisuus ja dialogi kuljettavat esitystä.

Toisin kuin proosa ja lyriikka, draama syntyy yhteistyössä ohjaajan, lavastajan, säveltäjän ja näyttelijöiden kanssa.